Vipeltävän Siilin leikkikoulu
Vipeltävän Siilin leikkikoulutoiminta alkaa elokuussa 2023 päivätoiminnan ryhmänä. Tulevaisuudessa leikkikoulusta tulee löytymään myös kokopäiväryhmiä.

Vipeltävässä Siilissä alkaa lasten päivätoiminnan ryhmä elokuussa 2023.
Ryhmän toimintaa ohjaa selkeä pedagoginen suunnitelma jokaista leikkikoulun opetuskertaa varten. Vuoden aikana päästään ihmettelemään, oppimaan, musisoimaan, tutkimaan, eläytymään ja taiteilemaan eri teemojen mukaisesti.
Leikkikoululaisilla on käytössään oma kaunis oppimistila, jossa on laadukkaat leikkikalut ja viimeistelty leikkiin innostava ympäristö. Leikkikoulun tiloista löytyy myös huolella valitut kirjat, palapelit ja muut tarvikkeet lasten oppimisen tueksi ja iloksi. Lisäksi leikkikoululaiset pääsevät käyttämään Tanssilan tanssisaleja. Tanssisalit tarjoavat tilat, joissa on peilit, puolapuut, pallot, vanteet ja 150m2 tilaa liikkua!
Tällä hetkellä hiomme aikatauluja ja valmistelemme tiloja tulevaa varten! Päivätoiminnnan ryhmä toimii tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9.00–12.00. Lapsimäärästä riippuen kerhossa toimii 1–3 aikuista.
Leikkikoulun toimintaa johtaa varhaiskasvatuksen opettaja, jolla on yliopiston opettajakoulutus. Leikkikoulun toiminnanjohtaja on myös päivätoiminnan ryhmän pääopettaja.
Päivätoiminnan ryhmä sopii perheelle, joka:
- Etsii laadukasta toimintaa lapselleen muutamaksi tunniksi kerrallaan 2 päivänä viikossa.
- Haluaa antaa mahdollisuuden positiiviseen liikuntakasvatukseen turvallisessa ympäristössä. (Suositus lasten liikunnalle on väh. 2h päivässä).
- Arvostaa laadukasta opetusta osana lapsen kasvua.
- Haluaa lapselle pienen ja turvallisen lapsiryhmän, jonka toiminnassa on tutut kasvattajat paikalla.
- Leikkikoulu antaa perheelle mahdollisuuden hengähtää kodin pedagogisten aktiviteettien kanssa, sillä leikkikoulussa lapsesi saa joka viikko ikätasolleen sopivasti suunnattua toimintaa taiteen, tieteen ja liikunnan osalta.
Hae mukaan toimintaamme! Hakulomake avoinna.