Tuntitarjonta

Vipeltävä Siili järjestää viikottaisia kursseja vauvoille ja taaperoille aikuisten kanssa! Kurssien lisäksi tarjoamme ohjattuja temppuilusynttäreitä sekä Baby Shower -juhlia, ajankohtaisia Workshoppeja sekä korvaustunteja kauden päätteeksi. 

Viikoittaiset kurssit

Vauvatemppuilu

Vauvatemppuilu on monipuolinen harrastus vauvalle ja vanhemmalle, joka tarjoaa mahdollisuuden oppia uusia yhteisiä taitoja sekä yhdistää musiikkia yhteiseen liikkumiseen. Tuntien ohjelma kehittää vauvan ja vanhemman koordinaatiota, kehonhallintaa, luovuutta ja tietysti yhteistä vuorovaikutusta.

Isä-vauvatemppuilu

Isä-vauvatemppuilu on suunnattu 5 kuukautta täyttäneille vauvoille isänsä tai muun huoltajan kanssa. Tunti on ennen kaikkea hauskaa yhdessä tekemistä ja temppuilua! Yhteinen liikkuminen vahvistaa vauvan kehotietoisuutta ja antaa vanhemmalle uutta varmuutta sekä monipuolisuutta lapsen käsittelyyn.

Taaperotemppuilu

Taaperotemppuilu on yhteinen liikuntaharrastus pienelle lapselle ja vanhemmalle. Temppuilu mahdollistaa lapselle mielekkään tavan harjoitella perusliikuntataitoja yhdessä vanhemman kanssa. Pääosassa on liikunnan riemu ja uuden oppimisesta syntyvä hyvä olo! Ja niin ja näin ja niin ja näin

Perhepalloilu

Perhepalloilu on leikkisä ja liikunnallinen harrastus taaperolle ja hänen aikuiselleen. Tunneilla tutustutaan erilaisiin palloihin ja opetellaan yhdessä peruspalloilutaitoja. Heittämistä, potkimista, kuljettamista ja kiinniottamista – lapsen ikä ja kehitysvaihe huomioiden. Yhteiset hetket vahvistavat lapsen itseluottamusta, liikunnan iloa ja ryhmässä toimimisen taitoja


Aikataulu

Keskiviikko


Taaperotemppuilu

Haagan toimipiste

klo 9.45 - 10.30


Vauvatemppuilu

Haagan toimipiste

klo 10.30 - 11.15


Lauantai


Ísä-vauvatemppuilu

Kauniaisten toimipiste

klo 10.00 - 10.45


Taaperotemppuilu

Kauniaisten toimipiste

klo 10.45 - 11.30


Sunnuntai


Perhepalloilu

Pakilan toimipiste

klo 10.30 - 11.15


Isä-vauvatemppuilu

Haagan toimipiste

klo 16.00 - 16.45


Taaperotemppuilu

Haagan toimipiste

klo 16.45 - 17.30

Muut

Haluatko järjestää juhlat tiloissamme ja tarjota osallistujille huolella suunniteltua ohjelmaa? Tutustu Baby Shower -pakettiimme ja temppuilusynttäreihimme!

Tilaa Workshop tapahtumaasi tai ystäväporukallesi! Vipeltävä Siili järjestää myös ajoittain ajankohtaisia Workshoppeja. Tiedotamme näistä sosiaalisessa mediassa ja nettisivuillamme!

Tonttu- ja toukotunneilla voi korvata väliin jääneitä kurssikertoja tai tutustua kertamaksulla uuteen kurssiin!